Ihmiseltä ihmiselle

Vuosien reppureissaaminen ja erilaisiin kulttuureihin tutustuminen on johtanut siihen, että olen erittäin suvaitsevainen, reilu ja tasapuolinen jokaista kohtaan ja arvostelukykyni on realistinen. Saan rennon huumorintajuni avulla ihmiset mukaan toimintaan ja vietyä vaikeatkin asiat eteenpäin. Olen ikuinen optimisti ja pyrin välttämään nipottavia ihmisiä. Rakastan perhettäni ja pidän kaikista hyvistä ihmisistä, jotka omaavat laajan kyvyn ajatella, eivätkä luokittele ketään eri tasoihin tai lokeroihin.

Olen kaksikätinen; voin tehdä lähes kaikki asiat oikealla tai vasemmalla kädellä. Tästä syystä olen melkoisen huono kartturi ja peruuttaminen autolla on haastavaa. Kaksikätisyys sotkee suunnat. Kenties tästä syystä opin helposti uusia kieliä, osaan ennakoida tapahtumia ja olen loistava kuuntelija.

Omaan laajan yleistietämyksen monesta asiasta. Yleistietämys on karttunut työelämän mukana erilaisista työtehtävistä, mutta myös melkoisen moniuloitteisen ’tavallisen’ elämäni mukana. Kaikki ihmiset joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat osaltaan lisänneet yleistietämystäni. Osaan tehdä nopeasti päätöksiä saatavilla olevien resurssien avulla.

Joku voisi sanoa, että harrastan pitkiä kävelylenkkejä; kaikkihan on loppujen lopuksi kävelymatkan päässä. Mutta en luokittele sitä harrastuksiin, vaan keinoksi voida paremmin. Aivan kuten nukkuminen ja syöminen.

Ja muistetaan, että ei ole olemassa sinun, minun, siskon tai naapurin lapsia. Lapset ovat yhteistä pääomaa joka tulee meidän jälkeen meidän paikalle yhteiskuntaan. Pääoma, josta tulee pitää huolta.

So called life

Videolla muutamia hetkiä tavallisesta elämästäni.

SO CALLED WORK

Olen etätyön mestari ja ammattitaitoinen siinä työssä mitä teen. Inhoan virheitä ja myöhästelyä, aikataulutan työskentelyni ja luon rutiineja toistoa vaativiin tehtäviin. Tietoturva on asia mikä kiinnostaa.

Toimin yrittäjänä Avosorsa Oy nimisessä perheyrityksessä, jonka ydinosaamista on verkkoliiketoiminnan kehittäminen, analysointi ja seuranta. Tuotevalikoima sisältää muutaman, valikoidun perustuotteen hyödyntäen WordPress julkaisujärjestelmää Google ympäristössä.

Valmistamme verkkosivuja ja verkkokauppoja, teemme hakukonemainontaa ja hakukoneoptimointia. 

Lisäksi selvitämme:

  • Mitä kilpailijat tekevät verkossa ja miten olla paremmin verkossa esillä
  • Miten palveluiden ja tuotteiden digitalisointia voi kehittää ja saada lisää myyntiä sekä tunnettavuutta
  • Miten digitaalisia kanavia ja työvälineitä voi hyödyntää eri toimialoilla ja saada uusia asiakkaita
  • Mitä datan oikea tulkinta merkitsee liiketoimintaan ja päätöksentekoon ja miten sitä voi hyödyntää
  • Miten selvittää tuotteen tai palvelun digitaalinen käytettävyys, markkinakelpoisuus ja jatkokehitys

So called student

Elämisen ja työskentelyn ohessa opiskelen tietojenkäsittelyn tradenomiksi LAB ammattikorkeakoulussa ja todistuksen tulen saamaan käteeni 2021. Opiskelu on loppujen lopuksi hauskaa puuhaa, vaikka hermot välillä menee, sauhu nousee korvista ja tehtävien deadlinet paukkuu päälle. Mutta se oppimisen ja onnistumisen riemu peittoaa tuskat. Sama pätee fillarointiin ympäri vuoden, kelillä kuin kelillä.

Terkuin Kati

LinkedIn:

Kati Palm